sunnuntai 29. huhtikuuta 2007

Wapun odotusta


Näyttelykausi jatkuu kiireisenä ja eilen oli vuorossa Lahden KV. Tuomarina oli Maija Mäkinen ja kehissä meiltä juoksi Piitu ja Selmi. Piitu oli PN-2 ja sai vara-Cacibin, Selmi ERI-2. Selmin arvostelu kuvasi meidän pikku-ukkoa tosi hyvin sillä tuomari sanoi Selmin olevan "Vanttera pieni uros". Sitähän Selmi juuri onkin :)


Laitanpa tänne vielä kuvan kolmannesta Teelikamentten-valiosta Jamista viime viikonlopulta. On se hieno mies!!

torstai 26. huhtikuuta 2007

26.4.2007


Kuulumisia taas Sillanpääntieltä.

Aatun diagnoosi varmistui addison-taudiksi. Nyt vain kaikki sormet ja varpaat pystyyn, että Aatu pärjää lääkityksellä. Lisää huonompia terveystuloksia kuului Nenosilta sillä Sasu (T. Farta Geahcci ) oli käynyt terveystarkastuksessa ja lonkat olivat valitettavasti D. Kyynärät olivat onneksi 0-0 mutta huolestuttavinta oli se että Liiman oli löytänyt jotain muutoksia Sasun selässä. No lisätietoa siittäkin saamme lähiaikoina. Nenosten Miska (T. Duuri) menee ensi viikolla Kennelliiton paneeliin silmälöydösten vuoksi. Ensinhän Miska sai HC-lausunnon ja toisella kerralla silmistä löytyikin P1. No katotaan ja odotellaan mitä tuleman pitää.


Viime sunnuntaina kävimme morjestamassa Nököä. Rouva oli oma hömelö itsensä ja oli kiva nähdä, että rouva nauttii olostaan. Tässäpä kuva lauantailta :)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2007

23.4.2007

Eilinen näyttelypäivä meni todella hienosti. Ensin Alaska oli VSP-pentu ja Selmikin sai ERI-2. Piitu oli PN-2 häviten Katjan Pimulle joka muuten voitti vielä ryhmänkin! Jami (Teelikamentten Bad to the Bone) kruunasi päivän olemalla VSP ja saamalla viimeisen sertin. Jamista tuli kolmas Teelikamenttenin Fin MVA. Valtavasti onnea Huhta perheelle vielä tätäkin kautta. Oli tosiaan kunnia saada esittää noin upeaa urosta!!
Aatu munuaisdiagnoosiin saatiin perjantaina Salon eläinlääkäriasemalla lisätietoja. Aatu sairastaa todennäköisesti addison-sairautta ja viimeisen varmistuksen asiaan saamme keskiviikkona kun kortisonin rasitustestin tulokset tulevat. Aatu aloitti heti perjantaina addisonin hoitoon kuuluvan lääkityksen. Pidetään peukkuja että Aatulla on lääkityksen kanssa vielä monta hyvää vuotta edessä.

perjantai 20. huhtikuuta 2007

20.4.2007


Alkuviikosta sain huonoja uutisia että Aatulla (T. Apollo) on todettu munuaisten vajaatoiminta. Tänään mennään Saloon lisätutkimuksiin. Hitto kun harmittaa Salkojen puolesta. No toivotaan että löytyy oikea ruokavalio joka vielä maistuis Aatulle ja herra pärjäisi sairauden kanssa. Sunnuntaina ollaan menossa Ypäjälle näyttelyyn Piitun, Selmin ja Alaskan kanssa. Tuomarina siellä on Pekka Teini joka tykkäsi Selmistä ainakin erkkarissa. No saapa nähdä.. Tässäpä kuva Selmistä talvilomalla Rovaniemellä helmikuussa.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2007



Tässä Piitu ja mette talvella 07
Kerronpa vähän lisää meistä eli kotona asustelee tällä hetkellä kuusi lapinkoiraa. Pojat Alaska, Selmi ja Juti sekä tytöt Kiia, Minni ja Piitu. Mette muutti pääsiäisenä Kuopioon kun neitin ego ei oikein mahtunut samaan huusholliin muiden koirien kanssa. Alaska lähtee kesäkuun alussa Australiaan. Seuraavat pennut meille on tulossa nyt kesän aikana kun Kuopion rinsessa Mette astutetaan Orso-Farm Dielkulla.

18.4.07

Vihdoinkin sain toteutettua blogin meidän kennelin tapahtumiin. Toki kotisivut on jo olemassa mutta tänne pystyn itsekkin lisäilemään meidän arkeen kuuluvia juttuja. Kotisivut löytyvät www.teelikamentten.tk.
Olemme siis Forssassa asuva pariskunta ja kasvatamme suomenlapinkoiria.